Vihdoinkin.
Olin jo syyskauden aikana ehtinyt suunnitella kirjoittavani homofobiasta jalkapallokentillä. Aihe on erittäin tärkeä ja silti hyvin vähälle huomiolle jäänyt. Syksyn puolella ajatukseni oli käyttää SportBildin sivuilla homoseksuaalisuudestaan kertoneen A-nuorten Regionalliiga-valmentajan Mario Müllerin haastattelua jutun pohjana. Tuntematon suuruus, mutta tärkellä asialla.
Tapetilla asia oli alkusyksystä siksikin, että legendaarinen maalivahti Oliver Kahn varoitti homoseksuaalisia jalkapalloilijoita tulemasta ulos kaapista (“heidän itsensä takia”). Eurosportin mainio kolumnisti, Ghanan ex-maajoukkuepuolustaja Hans Sarpei puolestaan tylytti Kahnia tästä omassa kolumnissaan otsikolla “Emme voi vain kääntää katsettamme, Oli”.
Sen jälkeen kausi pääsi täyteen käyntiin, tärkeä asia unohtui taka-alalle ja omat muistiinpanonikin katosivat läppärin sanottua työsopimuksensa irti. Vaan ei siitä sen enempää.
Homofobian vastainen liike edennyt etanan vauhdilla
Tänään homoseksuaalisuus ja homofobia jalkapallossa on esillä kenties enemmän kuin koskaan aiemmin. 52 A-maaottelua Saksan paidassa pelannut Thomas Hitzlsperger kertoi rohkeasti saksalaisen Die Zeit-lehden sivuilla homoseksuaalisuudestaan. Hitzlsperger on heittämällä koko maailman kuuluisin ja meritoitunein avoimesti homoseksuaali jalkapalloilija. Uskallusta olla ensimmäinen on pakko kunnioittaa.
(Kuva:Getty Images)
Thomas Hitzlsperger nähtiin syyskuussa 2008 Helsingin Olympiastadionilla. Tässä vastassa Markus Heikkinen.
Vaikka homofobian vastaisen työn tulisi olla aivan yhtä tärkeää kuin rasisminvastaisen taistelunkin, aloitti Saksan jalkapalloliitto toden teolla vasta viime kesänä seksuaalista tasa-arvoa edistävän valistustyön. DFB julkaisi heinäkuussa 28-sivuisen vihkosen “Jalkapallo ja homoseksuaalisuus”, jota jaettiin 26 000 kappaletta maan kaikille seuroille ja alueliitoille. Pieni, mutta tärkeä askel sekin.
20 vuotta ennen Hitzlspergerin rohkeaa esiintuloa saman ratkaisun uskalsi tehdä Marcus Urban. Yhteistä molemmille herroille on, että kumpikin puhui asiasta vasta lopetettuaan peliuransa. Urban oli saamassa 19-vuotiaana vuonna 1990 ensimmäisen ammattilaissopimuksensa, mutta hän koki homoseksuaalina pelaamisen paineet liian suuriksi ja valitsi mieluummin siviilielämän onnen.
Urbanin vuonna 2008 ilmestynyt omaelämäkerta “Versteckspiele: Die Geschichte des schwulen Fussballers Marcus Urban” (vapaa suomennos: Piilosilla: Homon jalkapalloilijan Markus Urbanin tarina) on sekin varmasti antanut rohkeutta muille homoseksuaaleille urheilijoille.
Rohkeus ruokkii rohkeutta
Olennaisinta on muistaa, että homoseksuaalisuus jalkapallossa ei ole tabu. Homofobia on. Liberaalissa Saksassa on ollut jo pitkään täysin normaalia, että maan johtavat poliitikot, tv-kasvot tai muusikot voivat olla homoseksuaaleja, mutta jalkapallossa rivistä esiin astuminen tuntuu olevan erityisen vaikeaa. Pitkälti juuri Oliver Kahnin kaltaisten alfauroiden takia.
On päivänselvää, että kaikkien jalkapallojoukkueiden kannattajissa sekä pelaajien tuttavapiireissä ja perheissä on myös homoseksuaaleja. Aivan kuten kaikkien meidänkin lähipiireissä. Silti homoseksuaalisuus on futispiireissä yhä vahvasti stigmatisoitu ja siksi avoimuus voi olla homolle jalkapalloilijalle ahdistava ajatus.
Vieläkään ei Saksassa ainutkaan aktiivipelaaja ole tehnyt Hitzlspergeriltä nähdyn kaltaista rohkeaa avautumista. Englannissa Justin Fashanu oli edelläkävijä vuonna 1990. Fashanu oli maailman ensimmäinen julkihomo huippufutaaja ja hänenkin elämänsä päättyi lopulta traagisesti oman käden kautta.
Maailma ja jalkapalloyhteisö on vasta sitten valmis, kun homoseksuaalin pelaajan seksuaalinen suuntautuminen ei ole enää uutinen. Tähän voi valitettavasti mennä vielä useita vuosia tai jopa vuosikymmeniä, mutta toivo elää nopeastakin edistyksestä. Syksyisessä lehtihaastattelussaan juniorivalmentaja Müller arveli ensimmäiseen huippufutarin esiintuloon kuluvan viisi vuotta, mutta lopulta selvittiin reilulla kahdella kuukaudella.
Ja mikä tärkeintä, syntymässä on kaunis lumipalloefekti. Homoseksuaalien urheilijoiden pelottomia esiinastumisia on tavattu yli lajirajojen niin Suomessa, Englannissa kuin Yhdysvalloissakin. Lisäksi lähestyvät Sotshin olympialaiset homofobisella Venäjällä ovat varmasti hyvä motivaatiotekijä sateenkaariliikkeen kasvattamiselle. Kun kuoro on tarpeeksi iso, ei kukaan tuijota yksittäistä laulajaa. Ja tällä hyvällä tiellä Hitzlsperger otti tänään tärkeän askeleen.
Uutinen, jonka ei tulisi olla uutinen
Paine kentillä on vähemmistöryhmien edustajille varmasti jatkossakin kova. Siksi jokainen jalkapallon ystävä saa luvan katsoa peiliin. Homofobisille huuteluille ei tarvitse antaa katsomossa lainkaan tilaa. Homofoobikko on aivan yhtä reppana kuin rasistikin. Rivien välistä lukemalla voi miltei aavistaa, että Hitzlspergerinkään ulostuloa ei hidastanut niinkään joukkueen sisältä tulevien reaktioiden, vaan jalkapalloyleisön reaktion pelko.
Die Zeitin laskelmien mukaan Bundesliigassa on pelannut tähän päivään mennessä 5566 miestä ja vasta yksi heistä on myöntänyt avoimesti olevansa homoseksuaali. Sadat muut ovat kieltäneet itsensä ja eläneet kaksoiselämää. Pelolle ei soisi antavan tilaa, sillä jokaisella ihmisellä ja jokaisella jalkapalloilijalla on oikeus rakastaa ja tulla rakastetuksi. Täysin riippumatta omasta ja rakastetun sukupuolesta sekä seksuaalisesta suuntautumisesta .
(Kuva: Getty Images)
Hitzlspergerin bravuuri, uljas vasemman jalan hevosenpotku, poiki miehelle lisänimen “Hammer”.
Jalkapalloa voidaan pelata jalkojen lisäksi päällä, aivoilla, rintakehällä ja jopa sydämellä – jos metaforisiksi mennään. Mutta pelaajien seksielämällä ei ole mitään tekemistä jalkapallon pelaamisen kanssa. Ja ehkä jonain kauniina päivänä “Hitzlsperger-uutinen” ei enää ylittäisikään uutiskynnystä.
Jokainen voi näyttää esimerkkiä
Niin mediassa kuin sosiaalisessa mediassakin Hitzlspergerin avoin haastattelu on saanut upean myönteisen vastaanoton. Kovapotkuinen ex-peluri on saanut kiitosta rohkeudestaan mm. Arne Friedrichiltä, Christoph Metzelderiltä, Lukas Podolskilta, Timo Furuholmilta ja Gary Linekeriltä. Myös liittokansleri Angela Merkel osoitti “Hammerille” tukeaan.
Voisi kuvitella, että Thomas Hitzlsperger on tänä iltana helpottunut mies. Toivottavasti onnellinenkin. Jalkapalloyhteisö on taas avautunut hieman enemmän ja tulevaisuudessa meitä odottaa entistä suvaitsevampi maailma.
Nyt on meidän kaikkien vuoro. Me kaikki voimme osaltamme vaikuttaa siihen, kuinka vierustoverimme, ystävämme ja lapsemme katsomossa käyttäytyvät. Yksikin homovastainen chäntti tai rivo huutelu on liikaa.
Urheilun harrastaminen ja liikunnan riemu kuuluvat kaikille, joten ei suljeta ketään seksuaalisen suuntautumisen takia ulos. Minä ainakin tahdon uskoa siihen, että seuraavan sukupolven ei tarvitse näillä asioilla enää päätään vaivata.
Teksti: Heikki Kuparinen, bundesliiga.com
