Bayern München ei etsi urheilutoimenjohtaja Matthias Sammerin mukaan vahvistuksia tammikuun siirtoikkunan aikana.
– Emme ole suunnitelleet mitään. Mikäli mitään ihmeellistä ei tapahdu, emme aio ostaa ketään, Sammer kertoi saksalaislehti TZ:lle
Tammikuun aikana seurasta on lähtenyt kaksi pelaajaa, kun Pierre-Emile Højbjerg pelaa kevään lainalla FC Augsburgissa ja Xherdan Shaqiri Inter Milanissa.
Bayern on tällä hetkellä Qatarissa harjoitusleirillä lähes koko joukkueen voimin. AInostaan Philipp Lahm ja Thiago Alcântara jäivät pois loukkaantumistensa vuoksi. Loukkaantumiset ovat kiusanneet Bayernia koko kauden, mutta Sammer ei näe sitä syyksi lisähankinnoille.
– Muutamat pelaajat ovat liittyneet joukkoon. Holger Badstuber on tehnyt paluun. Toivomme, että harjoitusleirin aikana myös David Alaba palaa harjoitusvahvuuteen, Sammer kertoi
Bayernin osalta Bundesliga jatkuu perjantaina 30. tammikuuta, kun joukkue kohtaa sarjakakkosena olevan Wolfsburgin.