Bundesliigan kärkikamppailun Borussia Dortmund-Bayern München seuratuin pelaaja Mario Götze puki sankarin viitan harteilleen. 21-vuotias Götze ampui uransa kymmenennen liigamaalin Dortmundin Signal Iduna Parkilla, mutta ensimmäistä kertaa ex-seuransa Borussia Dortmundin verkkoon.
Götze kirmasi kentälle valtavan vihellyskonsertin saattelemana pelin 56. peliminuutilla korvaten kärkimies Mario Mandzukicin. Vain kymmenen minuuttia myöhemmin nuorukainen rankaisi entistä kotiseuraansa ja -yleisöään. Götze sai keskustaan hyvän passin Thomas Mülleriltä ja ampui kauniilla ulkosyrjäkierteellä pallon vasemman tolpan juureen. Götze osoitti kuitenkin kunnioitusta juuriaan kohtaan ja jätti kaikenlaiset tuulettelut tekemättä.
Avausmaaliin saakka molemmat joukkueet olivat vältelleet riskejä, mutta nyt Dortmundin oli pakko hyökätä. Se onnistuikin järjestämään ripeästi kaksi loistavaa maalintekopaikkaa. Ensin Henrikh Mkhitaryan sai maalinedustalle loistopassin Kevin Großkreutzilta, mutta syystä tai toisesta armenialainen päätti ottaa hyvän keskityksen haltuun ja paikka kuivui kokoon. Melkein heti perään Marco Reus ampui kuudentoista rajalta tarkasti kohti alakulmaa, mutta Bayern-vahti Manuel Neuer venyi hienoon pelastukseen.
Viimeisellä kymmenminuuttisella Bayernin voittonumerot repesivät 3-0:aan sen tehtyä kahden minuutin sisällä kaksi maalia. Ensin sairaslomalta palannut Thiago vapautti tutun Dortmundin kurittajan Arjen Robbenin tekopaikkaan ja hollantilainen chippasi nahkakuulan näppärästi yli Roman Weidenfellerin Dortmund-maaliin. Viimeisestä maalista vastasi Müller, joka käytti kylmäverisesti hyödykseen Philipp Lahmin täydellisen tarjoilun.
Hukattu avopaikka sapetti Kloppia
– Voiton suuruus on minulle suoraan sanottuna aivan sama. 1-0-maaliin asti meillä oli paremmat maalipaikat. Sitten meillä oli tuhannen taalan paikka 1-1:een. Sellaiset paikat pitäisi hyödyntää, jos haluamme saavuttaa jotain tällaisessa pelissä, Dortmund-koutsi Jürgen Klopp kommentoi Kickerille heittäen samalla piikin Mhkitaryanin suuntaan.
Dortmundin illan positiivisin asia oli pitkältä toipumisjaksolta palanneen laitapuolustaja Lukasz Piszczekin kauden ensimmäiset peliminuutit. Lohtu on kuitenkin laiha, sillä Leverkusen nousi sarjataulukossa Dortmundin ohi, ja mikä pahinta, puolustava mestari Bayern München karkasi jo seitsemän pisteen päähän. Bayern on päästänyt kauden 13 sarjapelissään vain seitsemän maalia, ja maalivahti Neuer pelasi Dortmundissa kaikki kilpailut mukaanlukien jo kauden 11. nollapelinsä. Bayern-valmentaja Pep Guardiolalla olikin kaikki syyt olla tyytyväinen.
– Voitimme maailman parhaan vastaiskujoukkuen, joten olemme tyytyväisiä. Jos päästämme Jakub Blaszczykowskin, Reusin ja Mkhitaryanin juoksemaan, ei heitä voi pysäyttää. Ensimmäisen vartin pelasimme hyvin, seuraavaa 30 minuuttia emme. Toisella puoliajalla olimme selkeästi parempia, Guardiola kuvailee.