Bundesliiga palaa tänä viikonloppuna vihdoin viiden viikon mittaiselta talvitauoltaan. Muistin virkistykseksi luomme pienen katsauksen siihen, mihin asetelmiin syksyllä jäätiin.
“Mestaruustaistelu”
Mestaruustaistelu on jouduttu laittamaan lainausmerkkeihin, sillä Bayernin ylivoimaa vastaan ei tunnu muilla joukkueilla löytyvän aseita. Bayern ei hävinnyt syyskauden aikana kertaakaan ja ainoastaan Freiburg ja Leverkusen pystyivät niistämään siltä tasapelipisteen. Kun vielä pahimmat kilpailijat Leverkusen ja Dortmund kompuroivat joulun alla, kasvatti Bayern etumatkansa jo seitsemään pisteeseen. Kaiken lisäksi sillä on vielä rästiottelu Stuttgartia vastaan jemmassa.
Mitä todennäköisimmin Bayern tulee tälläkin kaudella ratkaisemaan mestaruuden jo hyvissä ajoin ennen toukokuuta. Kenties jopa ero seuraavaan venyy lähelle viime kauden 25 pisteen eroa.
Kevätkauden ensimmäinen peli on kuitenkin ehkä vaikein mahdollinen, vieraspeli Mönchengladbachissa. Jos Bayern häviää huomenna, säilyy sarjassa ainakin hetken aikaa vielä näennäinen jännitys. Mestaruuden lipsahtaminen jollekin seuralle edellyttäisi kuitenkin esim. Manuel Neuerin tai David Alaban pahaa loukkaantumista tai joukkueen sisäisiä pahoja ristiriitoja. Viimeksimainitusta ei kuitenkaan ole mitään merkkejä ilmassa.
(Kuva:Getty Images)
Pep Guardiola luotsaa Bayern Müncheniä kohti toista peräkkäistä mestaruutta.
Pikkumestaruus ja Mestarien liiga
Taistelusta kakkossijasta Bayernin takana on tulossa ankara kilpailu. Tarjolla on vielä kolme paikkaa Mestarien liigaan ja ainakin neljä seuraa kamppailee paikoista verisesti. Sami Hyypiän valmentamalla Bayer Leverkusenilla on neljän pisteen etumatka kolmantena olevaan Mönchengladbachiin ja luultavasti Leverkusen löytyykin neljän parhaan joukosta kauden päätteeksi.
Neljäntenä oleva Borussia Dortmund mielii varmasti taulukossa korkeammalle ja jos terveystilanne paranee syksystä, on sillä myös siihen kaikki edellytykset. Hyvin mukana kisassa on myös VfL Wolfsburg, joka vahvisti rivejään tammikuussa huipputaitavalla belgialaisella Kevin de Bruynella. Wolfsburg pyrkii ensi kauden Mestarien liigaan tosissaan.
(Kuva:Getty Images)
Jürgen Klopp ei varmasti ole tyytyväinen neljänteen sijaan.
Eurooppa-Liigan paikat
Ainakin yksi edellämainitusta nelikosta joutuu pettymään kauden päätteeksi ja saa tyytyä paikkaan Eurooppa-Liigassa. Luultavimmin lyhin korsi jää joko Mönchengladbachin tai Wolfsburgin kannattajien kouraan. Sijoilta 6-7 löytyvät sitten Hertha Berlin ja Schalke. Molemmat haaveilevat luultavasti edelleen myös Mestarien liigasta, mutta todennäköisemmin tie vie “vain” Eurooppa-Liigaan.
Hertha ja Schalke ovat tällä hetkellä tasapisteissä ja taistosta kuutossijasta tullee todella tiukka. Hertha on tällä hetkellä taktisesti ehjempi nippu, mutta Schalke on terveenä materiaalinsa puolesta laadukkaampi. Tosin ilkeitä loukkaantumisia on paljon ja Julian Draxlerin pitäminen olisi ensiarvoisen tärkeää.
(Kuva:Getty Images)
Jens Kellerin valmentamalle Schalkelle syyskausi oli pettymys.
Koska kaikki liigan kärkiseurat ovat yhä mukana myös cupissa, saattaa myös sarjan seitsemäs joukkue yltää Eurooppa-Liigaan. Mahdollisesti mukaan voi vielä ehtiä jompikumpi syksyn yllätysjoukkueista, Mainz tai Augsburg. Molemmat ovat Herthaa ja Schalkea vain neljä pistettä jäljessä ja ovat lisäksi vahvistuneet siirtoikkunan aikana. Täysin pois laskuista ei voida lukea myöskään Stuttgartia.
Turvallinen keskikasti
Keskikastin voi laskea alkavan sijalla kahdeksan majailevasta Augsburgista sekä sen kanssa tasapisteissä olevasta Mainzista. Augsburg pitää edelleen kiinni virallisesta tavoitteestaan säilyä pääsarjassa, mutta sen syksy oli niin hyvä, että luultavasti tavoitteen toteutuminen vaatii enää vain 8-9 lisäpistettä. Pirteät ylisuorittajat pääsevätkin lähtemään kevätkauteen täydellisen rennossa ja paineettomassa tilassa.
(Kuva:Getty Images)
Markus Weinzierlin valmentama Augsburg oli syksyn suuri yllättäjäjoukkue.
Kohtalaisen hyvin on pullat uunissa myös Stuttgartilla, jonka pistekeskiarvo on kelvollinen surkean alkukauden ja sitä seuranneen valmentajanvaihdoksen jälkeen. Ote ei kuitenkaan saa herpaantua, sillä karsintaviiva on edelleen vain viiden pisteen päässä. Werder Bremen, Hoffenheim ja Hannover löytyvät tällä hetkellä alemmasta keskikastista, mutta putoamisuhka on jokaisen kohdalla yhä todellinen.
Putoamistaistelu
Jos mestaruus sattuukin ratkeamaan tälläkin kaudella jo varhaisessa vaiheessa, taisteltaneen sarjataulukon häntäpäässä luultavasti kynsin ja hampain pääsarjapaikasta viimeisille kierroksille asti. Ainakin kahdeksan seuraa lähtee kohti kevätkautta putoamispeikon huohottaessa niskaan.
Suurin putoajaehdokas on edelleen sarjan pienimmällä budjetilla operoiva nousijajoukkue Braunschweig. Eintracht onnistui voittamaan syksyn aikana Wolfsburgin, Leverkusenin ja Hoffenheimin, mutta 11 pistettä riitti vain jumbosijaan. 10 tehtyä maalia 17 ottelussa on umpisurkea saldo ja mitä todennäköisimmin Braunschweig pelaa ensi kaudella jälleen kakkosbundesliigaa.
Braunschweigin kanssa tasapisteissä toisella suoran putoajan paikalla on Nürnberg. Joukkue ei voittanut syksyn aikana peliäkään. Onni ei ollut puolella, mutta eipä ollut pääkoppakaan kunnossa. Pelaajiston taso saattaisi säilymiseen riittää ja kauden avausvoitto antaa varmasti ryhmälle reilusti lisää buustia. Jos Nürnberg onnistuu kompensoimaan loukkaantumisensa ja voittaa muutaman edessä olevista “kuuden pisteen otteluista”, on sarjapaikan säilyttäminen yhä realistinen haave.
(Kuva:Getty Images)
Nürnberg-koutsi Gertjan Verbeekin avausvoiton metsästys jatkuu.
Kauden suurin pettymys on SC Freiburg, joka on karsijan paikalla kolme pistettä jumbokaksikkoa edellä. Freiburgia piinasivat syksyn aikana niin hirmuinen loukkaantumissuma kuin valtava otteluruuhkakin. Enää sillä ei ole europelejä pelattavanaan ja miehistökin alkaa olla terve. Odotettavissa onkin Freiburgin nousu taulukossa ylöspäin.
Samat sanat pätevät myös Freiburgia pisteen edellä olevaan Frankfurtiin. Syksy oli paha pettymys ja toisin kuin Freiburgilla, Frankfurtilla on vielä ainakin kolme ekstrapeliä cupissa ja Eurooppa-Liigassa jäljellä. Otteluruuhkasta selviytyminen ei siis helpotu vieläkään, mutta materiaali riittänee sarjapaikan pitämiseen, jos vain joskus tulisi se ensimmäinen kotivoittokin.
(Kuva:Getty Images)
Frankfurtin tavoitetta sarjapaikan säilyttämisestä auttaisi, jos se voittaisi kotipelin edes joskus.
Sijojen 11-14 Werder Bremen, Hoffenheim, Hannover ja HSV ovat helposti ainakin Freiburgin ulottuvilla eikä notkahduksiin ole varaa. Jos Nürnberg saa hengen päälle, voi sekin tavoittaa jonkun yllämainituista. Hyökkäysvoimaisten Hoffenheimin ja HSV:n uskoisi lopulta säilyvän kirkkaasti, mutta pahemmin takeltelevat Bremen ja Hannover voivat vielä ajautua lähemmäs pohjamutia.
Bremen oli kalenterivuoden 2013 aikana pistemäärissä mitattuna koko Saksan heikoin ammattilaisjoukkue kaikki kolme sarjatasoa huomioiden. Nyt yhtä huonoon kevätkauteen kuin vuosi sitten ei ole varaa, tai sarjataso voi vaihtua. Hannover puolestaan voitti elokuun jälkeen vain yhden ainoan ottelun ja jäi kaikissa vieraspeleissään ilman pisteitä. Seura vaihtoikin talvitauolla valmentajaa ja antaa tilaisuuden kokemattomalle Tayfun Korkutille. Harjoituspelit eivät ole antaneet merkkejä paremmasta, joten aika näyttää, kannattiko riski.
(Kuva:Getty Images)
Hannover teki yllätysvalinnan nimittäessään kokemattoman Tayfun Korkutin joukkueen uudeksi valmentajaksi.
Selviytymistaistelusta tulee varmasti kiivas ja tukala. Kahdeksasta putoajakandidaatista kaksi joutuu karvaasti pettymään. Braunschweig lienee toinen putoaja, mutta toiseksi veikkaamme alaspäin valuvaa Werder Bremeniä. Nürnberg matkaa putoamiskarsintaan.
Taistelu maalikuninkuudesta
Kilpailu kauden 2013-2014 maalikuninkaan tittelistä on armottoman tasainen. Neljän maalin sisälle tilaston kärjessä mahtuu peräti 19 pelaajaa. Kärkipaikkaa pitävät 11 maalia tehneet Robert Lewandowski (Dortmund) ja Adrian Ramos (Hertha Berlin), mutta Mario Mandzukic (Bayern München) puhaltaa maalin päässä niskaan. Unohtaa ei voi myöskään Pierre-Michel Lasoggaa (HSV), Vedad Ibiseviciä (Stuttgart), Raffaelia (Mönchengladbach) ja Stefan Kießlingiä (Bayer Leverkusen).
(Kuva:Getty Images)
Robert Lewandowski on ykkössuosikki kauden 2013-2014 maalikuninkaaksi.